14.2.2013Teksti: Heli Karhumäki

Vapaamuurarius vai Kristus?

Jälleen kuumana käyvä kiistely vapaamuurareista hipaisee minua läheltä, koska sain jo lapsena kurkistusikkunan järjestöön. Isäni kuului vapaamuurareihin lähes 20 vuotta.

Kun media aika ajoin ottaa vapaamuurarit hampaisiinsa, pääkysymykset ovat: Sitooko järjestö jäsenensä hyvä veli -verkostoon, jossa jäsenet tukevat toisiaan salaisesti liike-elämässä, politiikassa ja oikeuslaitoksessa jopa laillisuuden rajoja rikkoen? Onko järjestön oppi antikristillinen?

Isäni toimi loosinsa temppelikiinteistön isännöitsijänä, ja hänen kannoillaan roikkuen pääsin kerran näkemään rituaalitilat ja kattoa koristavan tähtitaivaan. Isä kertoi lämpimästi ja arvostaen loosinsa hyvästä veljeshengestä, mutta tunnusti huvittuneena, että rituaalit olivat hänelle koettelemus. Häneltä oli usein pokka pettää, kun aikuiset miehet paljastelivat sääriään ja tekivät haudanvakavina julmalta kuulostavia vaitiololupauksia muurarin esiliina vyötäröllä.

Tällä asenteella ei isän innostus riittänyt opiskeluun mestariasteisiin, mutta hän viihtyi porukassa oppipoikanakin. Hänelle järjestö merkitsi perusrehtien pohjalaismiesten pyrkimystä elää oikein Jumalan ja ihmisten edessä.

Käyttävätkö vapaamuurarit hyväksi veljesverkostoaan? Kysymystä vatvotaan mielestäni turhaan mystifioiden. Järjestön eettinen itsekasvatusjärjestelmä ei itsessään ohjaa epärehellisyyteen, vaikka veljien auttaminen kuuluukin rituaaliteksteihin. Jos joku todella tavoittelisi omaa etuaan veljeyteen vedoten, hän riskeeraisi maineensa porukassa. Umpirehelliselle isälleni sellainen olisi ollut kauhistus. Toisaalta on selvää, että röyhkeä ihminen voi käyttää hyväkseen mitä tahansa verkostoa. Epäpyhä avunantosopimus voi syntyä yhtä hyvin muurareissa, urheiluseurassa kuin kennel-kerhossakin.

Perusmyönteinen asenteeni vapaamuurariuteen muuttui, kun aikuisena perehdyin aatteeseen tarkemmin. Juuri niistä syistä, joita Hannu Nyman viime viikon pääkirjoituksessaan valaisi, näen vm-järjestön kristinuskosta poikkeavana lakiuskontona, joka on omiaan turhentamaan evankeliumin kristityn sydämessä ja syrjäyttämään Kristuksen sovituksen tienä. Golgatan ristin tilalle tulee valheellinen lupaus, että Jumala hyväksyisi meidät ansioiden mukaan.

Erityisesti ihmettelen tunnustavien kristittyjen ja kirkon työntekijöiden vm-jäsenyyttä. Jos Jumalan armo Kristuksessa on kirkkaana sydämessä, miksi altistaa itsensä rituaaliselle ansiouskonnolle? Eikö kristityn pitäisi olla vetämässä valheesta pois jokaista vapaamuuraria, joka etsii Jumalan hyväksyntää järjestön portaita kiipimällä?

Isäni oli tavallinen, uskostaan pienin kirjaimin puhuva körttiläinen, joka varsinkin viimeisinä vuosinaan istui tämän tästä kirkossa ja seurapenkissä. Hän iloitsi minun uskostani ja sanoi sen. Kun kerroin huoleni hänen vapaamuurariudestaan, hän torjui viestini ensin ärtyneesti. Parin vuoden mietinnän ja useamman väittelyn jälkeen hän kerran kertoi eronneensa järjestöstä. Molemmat tiesimme, että se oli valinta Kristuksen puoleen.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä