16.7.2014Teksti Mikko Saari

Kaemo: Armosta
Bullroser Records

***

k-29-2014-27-levy kaemo.jpg

Suomireggae-buumi tuli aika vauhdilla muutama vuosi sitten maamme musiikkikulttuuriin, eikä tyylilaji osoita suosion hiipumista. Kokkola – Oulu -akselistolta ponnistava Kaemokin on päässyt jo kolmanteen pitkäsoittoonsa.

Ihan sataprossaisen puhtaaksi reggae-rieskaksi tätä en määrittäisi. Kaemon perusta on varsin tyylilajin juurissa, mutta soul- ja popmausteet heiluttavat käsiään sieltä täältä. Tässä tapauksessa pointti rikastuttaa ilmaisua kohtuullisen hyvin.

Levyn tuotanto on Jonas Olssonin takuuvarmaa laatua - ja hieman yllättäen hän on toiminut myös parin kappaleen säveltäjänä. Sanoitukset ovat pitkälti solisti Timo Nygårdin kynästä. Ne ovat klassisen suoria ja evankelioivia ja tuoreitakin kielikuvia on luovasti käytetty. Tästä hatunnosto, kiintoisia ja koskettavia lyriikoita ei synny vain palavasta halusta julistaa pelastusta.

Levyn otsikko ei ensin kiinnittänyt sen suurempaa huomiota. Se tuntui jotenkin itsestään selvältä, klassiselta. Pian ilmeni, että armo on teema, joka seuraa läpi levyn. Ihminen ei pyristelyistään huolimatta pärjää itsekseen. Kuulijaa muistutetaan myös siitä, että pelastukselle ei kannata kääntää selkäänsä, armon kanssa ei pelata.

Erityismainintana maukkaat puhallin- ja perkussiosovitukset, tarpeellisuudet tässä tyylilajissa. Yhtye lienee keikoilla parhaimmillaan. Pitääkin kokea, tilaisuuden tullen.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä