20.6.2013

Lokasielu: Luulaakso

levyt lokasielut luulaakso.jpg-300x251
****

Kouvolan oma kristillisen musiikkiskenen häröpetteri, Tero Luiste hämmensi kuulijoita jo trubaduurihenkisellä esikoislevyllään Haudatkaa minut preerialle. Se on arvioitu viime vuoden puolella, löytyy tämän sivun lähiarkistosta. Lokasielu on Luisteen toinen musiikillinen temmellyskenttä tai koelaboratorio. Se ei ole yhtye, vaan otsikon alta muodostuu Luisteen hilpeä kojelauta tehdä musiikillisista idoistaan orkesterimuotoisempia. 

”Luulaakso on musiikillinen sekavuustila, genre-kumouksellinen avant-gospel-disco-folk-industrial-iskelmä-proge- purkaus” sanoo levyn esittelylappunen eikä voisi juuri oikeammassa olla. Huilua ja kasarihevikitaraa, sähkörumpua ja kurkkulaulua. Ja vaikka mitä. Luisteella ei ole tuottajaa sanomassa että hei, teepä niin tai näin niin jälki olisi yhtenäisempää. Levy on hulvaton sekametelisoppa artistimme mielleyhtymistä ja tykkäyksenlajeista. Mutta jotenkin eriskummallisella tavalla siinä on linjakkuutta. 

Tero Luiste on tarinankertoja ja visionääri, kenellä ei ole velvoitteita mihinkään kirkkokuntaan tai herätysliikkeen suuntaan. Hänen tapansa operoida vähän minkä kanssa lystää on elämyksellistä ja viihdyttävää. Miehen oma vokalistisuus on kerronnallista ja mietteliästä, efektejä käyttävää ja välillä hätkähdyttävääkin. Vaan kun kaikki on saman miehen käsistä, kokonaisuudesta tulee kipparinsa kuuloinen soppa. 

Esittelylitaniassa mainittu proge tulee esille paitsi koukeroisuudessa, myöskin muutaman lähes kymmenminuuttisen kappaleen keinoin. Vertailukohtana ei tällöin ole kuitenkaan Pink Floyd, vaan lähinnä kappaleitaan venyttänyt ja hulvattomasti polyinstrumentoinut Sielun Veljet. Myös lyhyemmissä biiseissä jälki on mainittavan mielenkiiintoista. Luistetta ovat levyn teossa onneksi avittaneet teknisesti taitavat tukijoukot, jotka tuovat levyyn tarvittavaa diversiteettiä. ”Do it all yourself” -tyyppiset levyt kun tuppaavat olemaan koko lailla vaivaannuttavia. Luulaaksolla on osattu antaa vastuuta niille, jotka jotain osa-aluetta taitavat enemmän kuin Luiste itse. Hyvä niin. 

Luisteen tapa tekstittää on ankaran synkeäkö mutta samalla toiveikas. Joutomailla revitään ja ryvetään, siellä ikävöidään. Lohdun antaja on kuitenkin tavoitettavissa, vaikka eksistentialistista epätoivoa kuulee kohtuupaljon. Siksipä tämä levy on synkänraikas, rehellisen aito pläjäys siitä, mitä ihmiselo kristittynäkin on. Siinä kun on oikeasti niitä repiviä raastoja, outoja olotiloja. Elämän kulku ei todellakaan ole pelkkää praise-levytystä. Mutta kuitenkin kaiken hämmennyksen keskellä voi kiinnittää katseensa ja toivonsa siihen, mikä on ikuisempaa kuin oma itse. Tähän Lokasielun levy toimii erinomaisena soundtrackina.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä