Tera: Ai kuin en?

teran levy.jpg-150x150Maanalainen levykauppa

****

Ah, ne lukuisat keikkamuistot tamperelaisen Terapia-yhtyeen kanssa vuosina 1988-2005. Harvat inhimilliset asiat kestävät ikuisesti. Yhtyeen perintö elää vankkana Teran, jossa vaikuttaa kaksi entistä terapialaista (solisti-kitaristi Petri Lassila ja kitaristi Antti Honkkila), nuoremmalla rytmikaksikolla vahvistettuna.

Tämä Teran kolmas levytys jatkaa ihastuttavan loogista musiikillista kulkua kuin edeltäjänsä ja Terapiankin historia kertovat. Solisti Petri Lassila on merkittävän edelläkävijän roolissa maamme musiikkikulttuurissa. 80-luvulla oli varsin marginaalista säveltää, sanoittaa ja esittää metallimusiikkiin sijoitettavia kappaleita suomen kielellä. Asian teki kansanilmiöksi vasta Timo Rautiainen Trio Niskalaukauksineen, mutta vasta 90-luvun lopulla.

Tera sorvasi levyteoksen, jota kelpaa pyörittää. Lassilan tunnusomainen suora ja ääriselkeä, voimallinen laulutapa on saanut hieman komeaa patinaa. Lakonisuuden ja julistuksen toteavanhenkistä välimaastoa kulkevat lyriikat ovat tutustumisen arvoisia ja laittavat kuulijan puntaroimaan asioita asioidensa takana.

Teran lyriikoista paistaa häpeilemätön vakaumuksellisuus, mutta sen otsikollisuutta ei väsyvyystoistella. Koska sen sisään mahtuu teemoja paljon.

Kappaleet ovat rivakoita riffipakkauksia ja svengipaloja, nasevia ja nautittavia. Tämä on myös tuotannollisesti kunnon rock-levy, masteroinnissa on jätetty happea eikä tehty radiotuubamössöä. Stereoiden volumepotikkaa voi käyttää isolla kädellä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä