22.2.2018Teksti Mikko Saari

U2: Songs of Experience

mikonlevyt_U2Hoh-hoijaa, mikään ei ole muuttunut. Bono laulaa rakkaudesta, yrittää ottaa kantaa ja jankuttaa monologia Jeesukselle. Muu bändi etsii hyviä biisejä kahdeksan eri tuottajan kanssa. Stadionhuutoja ja the Edgen tuttua kitarontia – siinäkö se sitten? Ei onneksi, vaikka kyynisempi voisi jättää analyysin noihin virkkeisiin.


U2:n neljännentoista studiolevyn julkaisua viivytettiin maailmanpolitiikan tilanteen takia. Luovan tauon aikana Bono hioi lyriikoitaan. Vaikka mainittua rakkautta kaihotaan ja kuulutetaan levyllä hieman liikaakin, mies osaa edelleen olla samalla henkilökohtainen, spirituaalinen ja universaali lyyrikko. Vierailevan Kendrick Lamarin vuorisaarnamainen rukous Get Out of Your Own Wayssa osoittaa Dublinin kasvattien pitävän edelleen tiukasti kiinni kristitystä identiteetistään.  

Bändistä on tullut kasarisukupolven Rollarit. Klassikkobiisejä tuskin enää syntyy, keikoilla odotetaan nostalgiaa. Yhtyeellä on kuitenkin perusvarma keino pyörittää itse luomaansa tapaa kierrättää pop-musiikin tyylikaleidoskooppia. He ovat siinä tehtävässä melkoisen vapautuneita.

Levyn kappalemateriaali saa aikaan riittävän monta hyväksyvää nyökkäystä. Bändin ei myöskään tarvitse enää löytää itseään uudelleen. Uskollisten kuulijoiden tehtäväksi jää tutkailla, minkä linssin kautta nelikko itseään toteuttaa tällä kertaa.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä