Viitasen Piia

piia Viitanen

Omakustanne

****

Persoonallinen tapa otsikoida itsensä artistina, oli ensimmäinen aatos tästä esikoislevystä. Eikä ollenkaan hassummasta päästä. Lähelle lauluntekijää päästään myös kansikuvan myötä. Siinä poseeraa pikkutyttö jostain menneestä maalaismaailmasta. Onko se laulaja itse vai äitinsä, sukulaisensa? 

Viitasen Piian lauluntekohistoria on myös erikoinen. Hän vaikutti eräänä syksynä Katmandussa, Nepalissa. Tarina ei kerro, oliko hän siellä vapaaehtois- tai lähetystyössä. Sähköä ei ollut iltaisin, ja jotain tekemistä oli kehitettävä. Piia osti Veenus-nimisen halvan kitaran ja kiipesi iltaisin talon katolle opetellen soittamaan ja tekemään lauluja. 

Laulamisharrastuksen artistimme oli varmasti aloittanut jo aiemmin, koska levyltä kuuluu sointuva, kovin helposti syntyvä ääni. Piia liittyy saumattoman hyvänä helmenä maamme naispuolisten nuorien laulaja-lauluntekijöiden nauhaan. Hän kertoo kiehtovia tarinoita ja tekee kiintoisia havaintoja, jotka koskettavat kuulijaa varsin usein. Hämäriä vertauskuvia ei tarjoilla, Piia kertoo oikeasti havaituista tai vaivatta kuvitelluista asioista. 

Ihmisyyden eri puolet, nuoruudesta vanhuuteen ja seesteisyydestä hulluuteen käydään lyriikoissa läpi. Lähiöasumisen rankat puolet esitellään silottelemattomasti. Myös eksistentialista pohdintaa on monisorttisesti, vaan ei vailla linjaa. Kipeämpiäkään asioita, raskaimpiakaan kiviä ei jätetä kääntämättä. Miltä kuulostavat otsikkoina Lastensuojelulaulu tai Ennen kuin menetti järkensä? Myös ikuisuusasioita pohditaan. Onko uskoa vielä olemassa ja mikä tai millainen siihen kohdistettu taho onkaan.

Kolmimiehinen taustayhtye kuljettelee Viitasen tarinoita letkeän ja herkän folkin keinoin. Matias Hernesniemen näppäilemä banjo on merkittävässä roolissa. Sävellykset palvelevat laulua, mutta nuotit eivät ole yhdentekeviä. Niitä ei alleviivata, mutta niiden olemassaolo on kappaleiden perusta. Hyvä esimerkki on jäätävän hieno viipyily Ilmala. Synkkä, lakoninenkin teksti saa kaverikseen kohtalonomaiset soinnut ja rumpali Jarkko Ikosen lievän äkkiväärästi luoman rytmiikan. Hernesniemen kitara soi dramatiikkaa täynnä ja Juho Niemelän (Callisto) bassottelu vaanii taustalla. 

Moni asia on tehty demokraattisena yhteistyönä. Vaan onko ihmekään, että levyn laadun takaa viimeistään painavasanainen tuottaja, äänittäjä ja miksaaja Jonas Olsson, joka on osallistunut myös kappaleiden sovituksiin. Tämä levy on merkittävä debyytti aidolta ja persoonalliselta artistilta, jonka uraa jään varmasti seuraamaan.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä