12.9.2013Teksti Pia HeikkiläKuva Pia Heikkilä

Hindunationalismi kuristaa Intian kristittyjä

k-37-2013-6-intian kristityt.jpg-300x268-d4ef4e3a912d21cb34753edc05a119f8Raphael Dutta on hiljainen, kohtelias ja ehkä vähän arkakin mies. Hän istuu Delhin esikaupunkialueella sijaitsevan kirkon pihamaalla aurinkoisena sunnuntaiaamuna.

Dutta asuu ahtaissa oloissa läheisessä Kusumpurin slummissa, jossa hän jakaa yhden huoneen viiden muun perheenjäsenen kanssa.

Naapurissa asuu muslimiperhe, ja suurin osa hökkelikorttelin asukkaista on hindulaisia. Duttan perhe elelee mielellään omissa oloissaan, vaikka ahtaassa slummissa yksityisyyden vaaliminen on välillä vaikeaa.

Raphael Dutta on kokenut syrjintää slummiyhteisössä.

– Päälleni on syljetty ja minua on kielletty menemästä kirkkoon. Koko perhettä on vaadittu kääntymään hindulaisiksi.

Viime aikoina välit naapureihin ovat tulehtuneet entisestään, sillä ensi vuoden parlamenttivaalien kampanjointi on jo alkanut ja hindunationalistipuolue Bharatiya Janata Party eli BJP kalastelee ahkerasti ääniä Dutankin nurkissa.

– Virallisten tahojen edustajat tulivat kotiini ja sanoivat, ettemme ole alueelle tervetulleita, koska se on hinduille tarkoitettu.

Kastittomien kääntymiset halutaan estää

Dutan havainnot ovat Intian kristittyjen arkipäivää, sillä hindunationalismi ja sen lietsomat väkivallanteot muita uskonvähemmistöjä kohtaan ovat lisääntyneet.

Poliittinen ilmapiiri on selvästi muuttumassa. Esimerkiksi Madya Pradeshin osavaltio on uudistamassa ’käännyttämisen vastaista’ lakia, jonka virallinen tarkoitus on estää etenkin köyhien daliittien eli kastittomien pakonomainen käännyttäminen hindulaisuudesta kristinuskoon.

Jokaisen uskontoaan vaihtavan pitää käydä läpi monimutkainen byrokraattinen prosessi, mikä käytännössä on luku - ja kirjoitustaidottomille daliiteille mahdotonta. Uusi laki on jo voimassa useassa muussa osavaltiossa kuten Gujaratissa ja Tamil Nadussa.

Lakimuutosta kutsutaan uskonvapauslaiksi. Intian kristittyjen yhteisöjen mukaan lakiehdotuksen takana on hindunationalistien yritys estää köyhimmän kansanosan uskonvapaus. Samalla se estäisi heidän yhteiskunnallisen etenemisensä.

– On ihan selvää, että BJP ja Intian hallitus yrittävät estää heimoyhteisöjen ja kastittomienkääntymisen kristityiksi. Suuri joukko kastittomia olisi valmis muuttamaan uskontokuntaa, sanoi Intian kristittyjä edustavan neuvoston puheenjohtaja Joseph D'souza hiljattain Times of India -lehdessä.

Tasapainottelua suhteessa naapureihin

Hindulaisuuden maine suvaitsevana uskontona on saanut viimeaikojen tapahtumien johdosta kolauksen. Kristittyjen hyväntekeväisyysjärjestöjä vastaan on hyökätty Etelä-Intiassa. Kirkkoja on kivitetty ja yritetty sytyttää tuleen Länsi-Begalissa ja Karnatakassa.

Tähänastisesti pahin väkivallanteko koettiin viisi vuotta sitten Kandhamalissa Orissan osavaltiossa, kun satoja kirkkoja ja tuhansia kristittyjen koteja tuhottiin. Kahakoissa kuoli yli sata ihmistä.

Intian on yksi maailman runsasväkisimmistä ja monikulttuurisimmista valtioista. Maa elää voimakasta murroskautta, ja hindunationalismi on kasvamassa merkittäväksi poliittiseksi voimaksi.

Tulevat vaalit lisäävät epävarmuutta entisestään. Intian kristityt huomaavat jännitteet niin arjessa kuin juhlassa.

– Kun hindut juhlivat diwalia (valon juhlaa), me laitamme huoneen pimeäksi emmekä lähde ulos. Joulua emme vietä mitenkään näyttävästi, käymme vain kirkossa ja rukoilemme”, Raphael Dutta kertoo.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä