8.2.2018Teksti Heli KarhumäkiKuva Jani Laukkanen

Maailman johtava sotilaspapisto nyt koolla Suomessa

sotilaspapit kuva
Suomalaiset hoitavat yksin kokousviikon turvajärjestelyt. Janne Aalto kertoo niistä vain tärkeimmän: ”Ne ovat riittävät.”


Suomen puolustusvoimat isännöi tällä viikolla harvinaislaatuista kokousta ja juhlii samalla maamme sotilaspapiston 100-vuotista toimintaa.


Noin 80 johtavaa sotilaspappia 33 maan asevoimista kokoontuu Suomessa 5.–9. helmikuuta ammattitapaamiseen, johon kuuluu konferenssiluentojen ja virallisen kokoustyöskentelyn lisäksi tutustumista suomalaiseen varuskuntaan ja talvisiin luontoelämyksiin.

Mukana on yli kymmenen kristillisen kirkkokunnan lisäksi muslimimaiden imaameja, juutalaisia rabbeja sekä uskonnottomien henkisestä huollosta vastaavia niin sanottuja humanisteja. Osallistujat tulevat Pohjoismaista, Baltian maista ja muualta Euroopasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista, Etelä-Koreasta sekä Afrikan maista Sambiasta, Botswanasta, Etelä-Afrikasta ja Malawista.

Vuotuiset kokoukset eri maissa toimivat alan yhteistyöelimenä, jota koordinoi Yhdysvaltain Euroopassa olevien joukkojen johtava sotilaspapisto. Vuosittainen kokous järjestetään Suomessa erityisestä syystä: puolustusvoimien kirkollinen ala eli sotilaspapiston toiminta täyttää maaliskuussa 100 vuotta.

Hengellistä huoltoa sotilaille

Pääesikunnan koulutusosaston kenttärovasti Janne Aalto johtaa järjestelyjä Suomessa. Hänestä mittava kokous tekee hyvällä tavalla näkyväksi sen, ettei sotilaspapisto ole mikään suomalainen keksintö eikä edes pelkästään kristittyjen toimintaa.

– Sotilaille tarjotaan hengellistä huoltoa lähes kaikissa asevoimissa. Jopa Ranskassa, missä kirkko ja valtio on erotettu toisistaan ja näkyvät uskonnolliset symbolit on juuri kielletty, on vakiintunut sotilaspapisto.

Monen maan sotilaspapistoa ihmetyttää Suomen yleisestä asevelvollisuudesta johtuva seikka.

– Useimmissa maissa on ammattisotilaiden armeija, ja sotilaspapit ovat pitkälle koulutettuja teologeja, jotka nimitetään suoraan päällystöön. He hämmästelevät sitä, että Suomen jokainen sotilaspappi, jopa tohtorit, ovat itse olleet joskus alokkaita.

Aalto pitää arvokkaana sitä, että kaikki uskontokunnat saadaan vuosittain samaan kokoushuoneeseen. Yhteistyö on asiallista, ja se käydään sisarina ja veljinä. Se tekee yhteydenpidon helpommaksi myös vuoden mittaan, kun on tarvetta jakaa asiantuntemusta.

Suomen ekumeniaa arvostetaan

Konferenssiteema on Uskonnot, rauha ja turvallisuus meidän aikanamme. Työskentelyssä tutkitaan katsomuskysymyksiä ja etiikkaa luonteeltaan muuttuvassa sodankäynnissä.

Kokousedustajat tutustuvat myös asevelvollisten koulutukseen varuskunnissa. Monet osallistuvat myös kirkkojuhlaan, joka pidetään Helsingin tuomiokirkossa ja aamuhartauteen ortodoksisessa Uspenskin katedraalissa.

Maailmalla arvostetaan suomalaisten mutkatonta ekumeniaa ja vakaumusten tasa-arvoa. Kirkkojuhlapäivänä luterilaiset ja ortodoksipapit osallistuvat toistensa kirkoissa pidettävään ohjelmaan ongelmitta.

– Kaikissa uskontokunnissa ei tällainen ekumenia ole tavallista. Siksi kaikille varataan kirkkojuhlan ajaksi mahdollisuus järjestää itselleen oman riituksensa mukainen hartaus tai rukoushetki.

Janne Aalto tutustuttaa muiden maiden papistoa mielellään suomalaiseen vakaumusten tasa-arvoon.

– Meillä on pieni maa ja pieni kansa, eikä meillä ole varaa torjua toisia kristittyjä tai muiden uskontojen edustajia yhteistyöstä. Olemme käytännöllisiä eikä meillä ole tarvetta alleviivata yhteydenpidossa omaa profiiliamme.

– Viikon lopulla on kulttuuripäivä Lahden ja Hollolan seudulla. Viime vuonna britit veivät kaikki Windsorin linnaan, me viemme vieraamme hiljaiseen metsään tutustumaan sotilashiihtämiseen, pilkkimiseen, saunaan ja avantouintiin. Syödään kenttäoloissa hernesoppaa.



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä