15.6.2017Teksti Viivi KlemettiKuva Kirkon kuvapankki/Maria Ojanperä

Rippikoulu-uudistus vahvistaa
nuoren uskoa

Ajankohtaista-kuva
Uusi rippikoulusuunnitelma suosittelee, että rippikouluryhmä osallistuu ehtoolliselle useita kertoja rippikoulun aikana.

Suuri Ihme – Rippikoulusuunnitelma 2017 nostaa nuoret rippikoulun keskiöön. Tavoitteena on vahvistaa nuorten uskoa ja antaa heille eväitä kristityn elämään.

Viime kädessä Jumala itse vahvistaa ja varustaa nuoria sekä kantaa koko rippikoulun prosessia, uudessa rippikoulusuunnitelmassa todetaan.

Uusi rippikoulusuunnitelma on vastausta toimintaympäristön muutokseen. Edellinen rippikoulusuunnitelma julkaistiin vuonna 2001.

– 15 vuoden aikana moni asia on muuttunut, uskontojen moninaisuus on lisääntynyt, uskontokritiikki on voimakkaampaa kuin aiemmin, koulun opetussuunnitelma on muuttunut ja digitalisaatio on tuonut mukanaan monia uusia mahdollisuuksia, rippikoulutyön asiantuntija Jari Pulkkinen Kirkkohallituksesta sanoo.

Rippikoulusuunnitelmassa tarkastellaan kristinuskon sisältöä nuorten oman elämän kautta.

– Uudessa suunnitelmassa keskeisiä näkökulmia ovat nuorilähtöisyys, osallisuus ja spirituaaliteettielämän monipuolisuus. Tärkeää on, että nuoret tulevat kuulluksi, ovat osallisia ja saavat vaikuttaa. Rippikoulun tavoitteiden, rakenteiden, suunnittelun ja toiminnan tulee palvella nuoren oppimista ja kasvua kristittynä, Pulkkinen listaa uuden suunnitelman keskeisiä periaatteita.

Uudessa suunnitelmassa on korostettu ehtoollisen merkitystä osana hengellistä elämää.

Lue lisää aiheesta Sanasta 24/2017! 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä