17.8.2015Teksti Arja-Leena PaavolaKuva Istockphoto

Työelämä muuttuu - onneksi töitä riittää

pääuutiskuva

Viimeaikojen uhkakuvissa on käsitelty paljon työpaikkojen vähenemisestä Suomessa. Asiantuntijoiden mukaan palkkatyön määrä ei välttämättä vähene, sillä myös uutta työtä syntyy. Tulevaisuuden työelämä tulee lisäksi koostumaan erilaisista jaksoista, joissa ihmisillä saattaa parhaimmillaan olla mahdollisuus vaikuttaa työn määrään oman elämäntilanteensa mukaan.

– Kehittyvä teknologia vie työpaikkoja, samalla digitalisaation ja globaalin kehityksen myötä syntyy uusia töitä uusille aloille. Esimerkiksi nuorten työtilannetta pohdittaessa kannattaa muistaa, että ikäpyramidin vaikutus näkyy edellisen sukupolven jäädessä eläkkeelle, ja uutta työvoimaa tarvitaan jo lähitulevaisuudessa, sanoo avainalueen vetäjä Mikko Hyttinen Sitrasta.

Rutiinitöiden määrä on jo vähenemässä. Toisaalta hoiva- ja muu läsnäoloa vaativa työ tulee lisääntymään. Tulevaisuudessa työllistymisen edellytyksenä on yhä enemmän työntekijän oma-aloitteisuus ja kyky uudistua.

Aiemman sukupolven työura koostui usein yhdestä työpaikasta, jossa työskenneltiin eläkeikään asti. Tänä päivänä eläkevirkoja ei juuri ole, mutta se ei välttämättä ole huono asia: monet ovat olleet hyvin väsyneitä ja kyllästyneitä tekemään yhtä ja samaa työtä koko aktiivisen ikänsä.

– Työn monimuotoisuus vähentää työntekijän kannalta riskejä, sillä se tarkoittaa, ettei ole vain yhden kortin varassa. Vaihtelevuus olisikin tärkeää nähdä hyvänä asiana. Vaikka nyt saamme kuulla paljon negatiivisia talousuutisia, olen sitä mieltä, että yhteiskuntana Suomi tulee selviämään, Hyttinen sanoo. Lue Sanasta 38/2015, millaisin keinoin.



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä