2.2.2018Teksti Anu Heikkinen

Arja-Leena Paavolasta vuoden tiedetoimittaja

arjankuva

Sana-lehden avustajana vuodesta 2000 lähtien toiminut vapaa toimittaja Arja-Leena Paavola on palkittu vuoden tiedetoimittajana. Suomen tiedetoimittajain liiton palkinto jaettiin Valon päivän juhlassa 2.2.

Palkitsemisperusteluissa todetaan, että Paavolan aihepiireinä ovat tutkittuun tietoon laajasti liittyvät jutut, erityisesti tiedettä yleistajuisesti esittelevät tekstit sekä tutkijoiden työ.

Paavolan monipuolisuus, huolellisuus, aiheisiin heittäytyminen sekä ihmisiin, tutkimukseen ja tekstin laatuun paneutuminen ovat ominaisia periksiantamattomalle ammattilaiselle. Lisäksi on erityistä, että Paavola on tehnyt koko tiedetoimittajan uransa freelancerina.

– Freelancer-toimittajana minulla on vapaus valita aiheeni ja vapaus käyttää juttujen tekemiseen niin paljon aikaa kuin haluan. Toisaalta aiheen käsittelyn on sovittava tiedotusvälineen linjaan ja työmäärä sovitettava tilaajan maksamaan palkkioon, joten freelancerilta edellytetään ahkeruutta ja kurinalaisuutta. On kuitenkin etuoikeutettua antaa jutun viedä ties minne sfääreihin, Paavola sanoo.

Paavola osaa katsoa asian viereen ja löytää sivulauseista pitkälle vieviä johtolankoja. Veljekset von Wrightin taidenäyttelyssä voi viritä ajatus jutusta Kemia-lehteen tai tieteellistä tutkimusta lukiessa juttuidea Sana-lehteen.

– Olen työni kautta tekemisissä eri alojen tutkijoiden kanssa, ja tiedän, että esimerkiksi luonnontieteiden alalla on paljon kristittyjä, joille uskonto on tärkeä osa elämää. Asiasta ei ole kuitenkaan tapana puhua.

Paavolan mukaan laajemmalla tasolla voi syntyä mielikuva, että kristinuskolla ei olisi merkitystä tai että tiede ja uskonto olisivat toisensa poissulkevia. Hänestä kyse on kahdesta eri asiasta.

– Sitä paitsi Jumala on antanut järjen, jota pitää käyttää. Etenkin luterilaisessa kulttuurissa lukeneisuudella ja asioiden omakohtaisella selvittämisellä on tärkeä rooli.

Paavola arvioi, että ne, jotka eivät ole kiinnostuneita kristinuskosta tai tunnustautuvat ateisteiksi, eivät välttämättä tajua, miten voimakkaasti kristinusko leimaa ajattelutapaamme ja kulttuuriamme. Luterilaisuus vaikuttaa syvällisesti myös yhteiskuntaan: erityisesti pohjoismainen hyvinvointivaltion idea pohjautuu luterilaisuuteen.

Vuoden tiedetoimittajalle uteliaisuus on työssä eteenpäin vievä voima.

– Maailma on tavattoman mielenkiintoinen paikka, ja jatkuvasti saadaan lisää tietoa erilaisista asioista ja ilmiöistä. Se on kiehtovaa.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä